Raymond

Suomen kesä
Lue juttu

Soturi

Teksti
Kimmo Laakso
Kuvat
Brice Portolano

Vielä kaksi vuotta sitten Anna Minkkinen istui pyörätuolissa. Sitten hän lähetti yhden Facebook-viestin, joka muutti kaiken. Nyt hän harjoittelee persialaista ratsastusjousiammuntaa Iranin aavikolla ja on elämänsä kunnossa. Raymond matkusti Alborz-vuorille katsomaan, miten 21-vuotias suomalaisnainen aikoo maailman huipulle hurjassa lajissa.

Iranin islamilaisen tasavallan hevosurheiluliiton puheenjohtaja Masoud Khalili odottaa, että kerron asiani. Hän ristii kätensä rinnalleen, ilme on rauhallinen ja tutkiva.

Sälekaihtimien takaa näkyy hiljainen sivukatu Teheranin keskustassa. Seinällä roikkuu kuvat kahdesta islamilaisesta hengellisestä johtajasta, Khomeinista ja Khameneiestä. Olen kuullut tarinoita vangituista journalisteista, ja hetken luulen joutuvani tuon saman ikävän kohtalon omaksi.

Kerron Khalilille tekeväni juttua hevosurheilusta Raymond-lehteen. Kerron 21-vuotiaasta suomalaistytöstä, joka harjoittelee tällä hetkellä persialaista ratsastusjousiammuntaa vuorilla, 48 kilometrin päässä Teheranista. Hänen valmentajaan toimii ratsastusjousiammunnan maailmanmestari Ali Ghoorchian.

”Haluan tietää, miten täällä harjoitellaan” sanon herra Khalilille. Kehun Irania. Tämä on mahtava maa. Moskeijat ovat kauniita. Tytöt ovat kauniita. Ihmiset ovat ystävällisiä. Ruoka on maittavaa. Munakoisosta ja valkosipulista valmistettu mirza ghasemi on lempiherkkuani. Khalilin ilmeessä on tiukkuutta, joka tuo mieleen vantaalaisen yläkoulun rehtorini. Sitten hän antaa korttinsa ja nyökkää hyväksyvästi.

Ratsastusjousiammunnan maailmanmestari Ali Ghoorchian valmentaa suomalaista Anna Minkkistä.

Ratsastusjousiammunnan maailmanmestari Ali Ghoorchian valmentaa suomalaista Anna Minkkistä.

Anna Minkkisellä on ollut aina vahva tahto: hän esimerkiksi muutti vanhempiensa luota Porvoosta Helsinkiin jo 16-vuotiaana. Siellä hän kävi lukion ja aloitti fysioterapian opinnot ammattikorkeakoulussa. Hevosharrastuksen Minkkinen halusi aloittaa jo kahdeksanvuotiaana ja pian jo ansaitsi rahaa tekemällä tallitöitä. Myöhemmin kuvaan tulivat historialliset kamppailulajit ja roolipelaaminen.

Viimeiset pari vuotta hänen vahvaa tahtoaan on koeteltu. Alkuvuodesta 2014 Minkkisen ranne vammautui niin, että lempiharrastukset teräsmiekkailu ja pehmomiekkailu kävivät mahdottomiksi. Samaan aikaan Minkkisellä todettiin tuntematon, toistaiseksi nimeämätön sairaus, joka vaikeutti liikkumista. Minkkinen joutui olemaan vuoden sairauslomalla.

Sairaus paheni, ja vuoden päästä rannevammasta myös polvet kipeytyivät niin pahoin, että lääkäri käski rajoittamaan kävelyn minimiin. Minkkinen joutui turvautumaan pyörätuoliin. Mahdollisuudet harrastaa liikuntaa olivat niukat. Jäljelle jäi kaksi lajia, jotka onnistuivat kipeillä ranteilla ja polvilla: jousella ampuminen ja ratsastaminen.

”Kun Minkkinen näki kuvat lumihuurteisista Persian vuorista, hän teki päätöksen: hän lähtisi sinne.”

Alkukeväällä 2015 Minkkinen harjoitteli ampumalla pizzalaatikoita. Hän oli jo kuullut ratsastusjousiammunnasta, mutta ei tuntenut lajia yksityiskohtaisemmin. Ratsastusjousiammunta on sukua historialliselle ratsastukselle, joka kuului Minkkisen kiinnostuksiin. Minkkistä viehätti tapa, jolla kamppailulaji yhdistyi ratsastukseen. Minkkinen keräsi rohkeutta ja osallistui ensimmäisiin kilpailuihinsa Kemiön saaressa sijaitsevalla Rohan tallilla.

Keväällä 2015 järjestetyissä kisoissa oli neljä osanottajaa. Minkkinen tuli toiseksi ja ajatteli, että hänestä voi tulla vielä parempi ratsastusjousiampuja. Siinä vain oli yksi ongelma: mistään ei tuntunut löytyvän hänelle sopivaa opettajaa. Hän ei myöskään ollut aivan varma, haluaisiko hän satsata lajiin täysillä. Tarvittiin viimeinen, ratkaiseva askel.

”Hän on paras oppilaani. Vuoden harjoittelun jälkeen hänestä tulee Suomen paras ratsastusjousiampuja!” Ali Ghoorchian sanoo Anna Minkkisestä.

”Hän on paras oppilaani. Vuoden harjoittelun jälkeen hänestä tulee Suomen paras ratsastusjousiampuja!” Ali Ghoorchian sanoo Anna Minkkisestä.

Helmikuussa 2016 Minkkinen näki Facebookissa kuvia Alborz-vuorista. Ne oli ladattu Persian Horseback Archery Associationin ylläpitämille sivuille. Kun Minkkinen näki kuvat lumihuurteisista Persian vuorista, hän teki päätöksen: hän lähtisi sinne, jos vain sivujen ylläpitäjä, ratsastusjousiammuntaa harrastava mies, suostuisi ottamaan hänet oppilaakseen.

Minkkinen lähetti kuvat ottaneelle miehelle viestin, jossa kertoi haluavansa valmennukseen. Vastaus oli muodollinen ja se tuli nopeasti: On suuri kunnia jos tulet. Kunnioittavasti, Ali Ghoorchian. Minkkinen oli innoissaan, mutta epäilys kalvoi. Voiko mieheen luottaa? Minkkinen ei ollut kertaakaan matkustanut ulkomaille yksin. Hän ei tiennyt, miten lentokentällä asioidaan. Vanhemmat olivat sitä mieltä, että tyttö oli keksinyt tyhmyyksiä. Iranin islamilaiseen tasavaltaan lähtö olisi vaarallista, he sanoivat. Vanhemmat ostivat tyttärelleen matkavakuutuksen, joka olisi mahdollisimman kattava.

Kolme viikkoa sen jälkeen, kun oli törmännyt Facebookissa kuviin lumihuippuisista vuorista, Minkkinen saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle lähtöporttia etsien.

Kun Anna Minkkinen näki helmikuussa 2016 Facebookissa kuvia Alborz-vuorista, hän päätti hakea sinne harjoittelemaan. Suomessa hän opetteli ampumaan kolmella sormella pitsalaatikoita.

Kun Anna Minkkinen näki helmikuussa 2016 Facebookissa kuvia Alborz-vuorista, hän päätti hakea sinne harjoittelemaan. Suomessa hän opetteli ampumaan kolmella sormella pitsalaatikoita.

Ali Ghoorchian on isokokoinen mies. Hän astuu ulos Teheranin keskustassa pienestä, Iranin ylivoimaisesti yleisimmästä automallista, 1,3-litraisesta neliovisesta Saipasta kannatellen käsissään kahta jättikokoista kharboze-melonia. Autossa haisee mätä vesimeloni ja jalkahiki. ”Muista, ettet syö tätä melonia hunajan kanssa, tai kuolet”, hän sanoo.

Jostain selittämättömästä syystä on paha juttu, jos meloni joutuu kosketuksiin hunajan kanssa. Kuuntelemme iltapäivän ruuhkassa autossa c-kasetilta Ghoorchianin levytyksiä. Ennen ryhtymistään ratsastusjousiampujaksi Ghoorchian soitti bändissä. Solistin itämainen tahrir-laulu, jossa nuotti värisee kahden sävelen rajalla tuo mieleen jodlauksen. Ali soittaa taustalla setaria, luuttua muistuttavaa kielisoitinta, sahaten vimmatusti kuin Kirk Hammett. Taputamme rytmiä kojelautaan. Teheranista poispäin johtavalla moottoritiellä liikenne seisoo.

Persian Rush

Vuonna 1979, vallankumouksen aattona, hän oli seitsemänvuotias. Toisin kuin monet hänen ikäpolvensa nuoret Teheranissa, hän selvisi henkisesti ahdistavasta ajasta keskittämällä tarmonsa setariin, ratsastukseen ja kuvataiteisiin.

”Monelle islam merkitsee vain hienoja autoja ja taloja. Mutta rauha ja ystävällisyys ovat tärkeämpiä arvoja”, Ghoorchian selittää. Jo lähtien Safavidien ajoista 1500-luvulta hänen esi-isänsä olivat sotureita, aseentekijöitä ja ratsastajia. Ghoorchi tarkoittaa kevyttä ratsuväkeä.

Muutama vuosi sitten Ghoorchian päätti olla kuuliainen sukunsa perinteille ja keskittyä täysipäiväisesti soturiudelle ja persialaiselle ratsastusjousiammunnalle. Hän lopetti työnsä opettajana. ”Rahaa on vähän, mutta olen nyt onnellinen”, Ghoorchian sanoo. Hänen perheensä ei ole ratkaisuun täysin tyytyväinen, mutta lapset nauttivat, Ghoorchian sanoo.

Persian Rush

Harjoittelu on tuottanut tulosta. Ghoorchian on saanut lukuisia palkintoja. Kahdeksan vuoden puurtamisen jälkeen hän on nyt World Horseback Archery Federationin organizing committeen puheenjohtaja. Hän valmentaa nuoria ratsastusjousiampujalupauksia.

Ghoorchianin maailma mullistui tämän vuoden helmikuussa. Hän sai Facebook-viestin tuntemattomalta suomalaistytöltä. Tyttö pyysi päästä Ghoorchianin luo valmennukseen. Ghoorchian tajusi koeratsastuksen jälkeen, että suomalaistyttö on peloton – oikea soturi.

”Hän on paras oppilaani. Vuoden harjoittelun jälkeen hänestä tulee Suomen paras ratsastusjousiampuja!” Ghoorchian sanoo.

Anna Minkkinen tuntee olevansa Iranissa terveempi kuin Suomessa. Polvien ja ranteiden kolotukset eivät vaivaa.

Anna Minkkinen tuntee olevansa Iranissa kivuttomampi kuin Suomessa. Polvien ja ranteiden kolotukset eivät vaivaa.

Ilma Teherania ympäröivällä maaseudulla on hiostava. Jo lyhyen oleskelun jälkeen kuivuus ja hiekka saavat sieraimet valumaan verta. Paljasjalkainen Anna Minkkinen seisoo sinivalkoisessa kaftaanissa aprikoosipuun varjossa. Hameen lieve on nirhautunut ja likainen. Joka puolella kohoilee rinteitä, jotka tuovat mieleen lavasteet Raamattu-aiheisessa Hollywood-elokuvassa.

Minkkinen puristaa sylissään koiranpentua nimeltä Naali. Varjoisan katoksen alla sijaitsee värikäs repaleinen nuolitaulu. Tauluun ampumisesta Minkkinen ja Ghoorchian käyttävät ilmausta killing the tiger.

Minkkisen takana on hänen pomonsa omistaman firman kyltti, jossa teksti lukee näyttävästi englanniksi. Talli, nimeltään Shabdiz, sijaitsee vankkojen muurien takana kukkulan huipulla. Porttien ulkopuolella häärii työmiehiä, jotka piikkaavat, myllyttävät ja poraavat tauotta. Yöt he nukkuvat alkeellisissa telttamajoissa.  Heitä komentelevat iranilaiset päällysmiehet. Minkkistä lukuun ottamatta kaikki työntekijät tallilla ovat miehiä.

Anna Minkkinen asuu ruskeasta karheasta kivestä muuratussa huoneessa, jonka raskas rautaovi suljetaan yöksi munalukolla.

Anna Minkkinen asuu ruskeasta karheasta kivestä muuratussa huoneessa, jonka raskas rautaovi suljetaan yöksi munalukolla.

Talli sijaitsee alueella johon on keskittynyt paljon hevostoimintaa, ja alueella on muitakin tallinpitäjiä. Tallilla vierailee päivittäin asiakkaita, jotka pääasiassa tulevat kentälle ratsastamaan. Keskiluokkaiset iranilaiset naiset ja miehet hyppäävät englantilaiseen tyyliin esteitä. Kävellessäni ratsastuskentällä astun Cartier-rannerenkaaseen, joka on tippunut joltain Teheranista tulleelta ratsastajalta. Ratsastuksen jälkeen huivittomat naiset nojaavat puunrunkoihin savukkeita poltellen.

Ghoorchian on juuri poistunut kylässä olevaan puotiin hakemaan persialaista Barbari-leipää Raakalaisten leipäErään tarinan mukaan nimi viittaa barbaareihin tai ulkomaalaisiin. Iranilaisilla oli pitkään tapana kutsua maan itärajoilla asuvia afganistanilaisia vähemmistökansoja barbaareiksi, koska pitivät näitä sivistymättöminä raakalaisina, vähempiarvoisina harjanheiluttajina ja ruumiillisen työn tekijöinä. Afganistanilaisten tapa leipoa leipää vakiintui Teheranissa. Nimitys ei ilmeisesti ole poliittisesti korrekti, mutta raakalaisten leipää pyytävä tulee ymmärretyksi kassatiskillä. . Sitä on tarkoitus syödä aamupalaksi viikunahillon ja halvan ja juuston kera.

Eräs tallityöntekijä, noin 25-vuotias afganistanilainen mies kiipeää katolle kiinnittämään lautasantennia. Iranilainen työnjohtaja katselee tiukasti päältä. Myöhemmin Minkkinen ilmestyy kentällä ratsastamaan ilman päähuivia, joka on vauhdissa tipahtanut. Johtaja ottaa tytön puhutteluun. Johtaja ei muistuta asiasta siksi, että on uskonnollinen. Päinvastoin. Huivista huomauttaminen vaikuttaakin mielivaltaiselta setien pullistelulta.

Minkkinen ei hätkähdä komentelua. Jännitteet ja pikkumaisuuden purkaukset eivät merkitse mitään siihen nähden, mitä kaikkea hyvää Iran hänelle tarjoaa: villiä luontoa, ystävällisiä ihmisiä, vieraanvaraisuutta ja seikkailun tuntua. Sitä paitsi, Minkkinen tuntee olevansa Iranissa terveempi kuin Suomessa. Kolotukset ovat tiessään, kun aika ei kulu arkiseen istumiseen ja paikallaan jumittamiseen. Minkkinen uhkuu onnellisuutta; Iran, sen perinteet ja alkuvoima, on parasta mitä hänelle on tapahtunut. Minkkinen kantaa ylpeänä perinteisiä persialaisia vaatteitaan. Hän on ommellut itselleen kaftaanin, pitkän itämaisen takin. Se on samanvärinen kuin Suomen lippu.

Ratsastusjousiammunnassa nopeus ja osumatarkkuus ratkaisevat. MM-tasolla tähtäyksen ja tasapainon on oltava täydellisiä.

Ratsastusjousiammunnassa nopeus ja osumatarkkuus ratkaisevat. MM-tasolla tähtäyksen ja tasapainon on oltava täydellisiä.

”Bia! Bia!” Farsinkielinen kehotus tulla kaikuu Alborz-vuorten välissä kiemurtelevassa kuivuneessa joenuomassa. Vuorten välisellä tasangolla Kordanin maakunnassa mittarin elohopea nuolee neljääkymmentä. Lumihuippuiset vuoret näyttävät kuumuudesta huolimatta levollisilta. Vihaiset paimenkoirat vaimeasti kalkattavine kelloineen vartioivat tasangon laidalla olevan juottopaikan tuntumassa. Ne tuovat mieleen tarun Kerberoksesta, kolmipäisestä koirasta Manalan portilla.

”PRAAAAAAAAAAAAA!” Kaftaaniin pukeutunut Minkkinen kannustaa arabialaisen orin kiitolaukkaan. Ratsastusjousiammunnassa kilpaillaan monilla eri radoilla ja niissä on jokaisessa variaationsa. Korealainen rata esimerkiksi koostuu tavallisesti yhdestä tai useammasta maalitauluista, jotka ovat tietyn välimatkan päässä toisistaan. Unkarilainen rata puolestaan tarkoittaa tavallisesti, että taulut ovat lähellä toisiaan, yhdessä nipussa.

”Kun saan tehdä tätä, elän. Kun menen hevosen selkään ja otan aseet käteeni, tunnen, että tässä minun kuuluu olla. Minun ei tarvitse syödä, ei juoda, sydämeni vain hakkaa.”

Nopeus ja osumatarkkuus ratkaisevat. Hevosen on oltava nopea. Jos esimerkiksi 90-metrisen radan varrella on kolme taulua ja aikaraja on 10 sekuntia, koko matka on mentävä kiitolaukkaa. MM-tasolla tähtäyksen ja tasapainon on oltava täydellisiä. Nuolta ei voi nokittaa miten vain. Sen on tapahduttava nopeasti ja tarkasti. Ghoorchian opettaa, että ampuminen on nopeampaa, jos jousen jännittää peukalolla. Perinteisessä tähtäinjousiammunnassa vetokäden sormiotteessa paine on kolmella sormella.

Minkkisen on nyt määrä tehdä osittain improvisoitu ja kilpailurataa imitoiva munakoisoharjoitus. Hänen pitää seurata kuivunutta joenuomaa täydessä laukassa, ottaa nuoli vyötäisiltään vasemmalta puolelta, nokittaa se jänteelle, jännittää jousi ja ampua vasemmalla puolella olevaan maaliin ja katkaista sitten miekalla joenuoman oikealla puolella olevan vihollisen kurkku. Kurkkua simuloi munakoiso. Se on kiinnitetty kaksimetrisen rautatangon päähän.

Minkkinen on juuri palannut viikon mittaiselta leiriltä aavikolla. Upottavassa hiekassa Minkkinen oppi käyttämään perinteistä persialaista mantelista tehtyä mustanpuhuvaa silmämeikkiä. Se auttaa heijastamaan auringonvalon ja on parempi suoja kuin aurinkolasit. Ilman tätä ainetta silmiä on Minkkisen mukaan vaikea pitää auki.

”Muinoin oli tapana, että jousiampuja ampui nuolillaan vihollisen irtileikattuja päitä. Quabaq-harjoituksessa vihollisen pään tilalla on peltilevy.”

Nuoli osuu tauluun, munakoiso säilyy ehjänä. Uusi yritys. Kaviot jytäävät ja välillä maistellaan vesimelonia. Ali Ghoorchian on ylpeä maansa komeasta historiasta ja on tartuttanut tämän ylpeyden Minkkiseenkin. Monet harjoitteet perustuvat ajatukselle vihollisen tappamisesta. Muinoin oli tapana, että ratsastusjousiampuja ampui nuolillaan vihollisen irtileikattuja päitä. Häviäjät pakotettiin nöyryytettyinä seuraamaan voiton juhlintaa.

Tunnin ajomatkan päässä Teheranista vuorilaaksossa pidettävässä Quabaq-harjoituksessa vihollisen pään tilalla on peltilevy. Se kilahtaa iloisesti nuolen osuessa siihen. Minkkiselle kyse ei kuitenkaan ole tappamisen harjoittelusta, vaan vahvoista perustunteista, uskosta, rohkeudesta ja rajojen etsinnästä.

”Kun saan tehdä tätä, elän. Kun menen hevosen selkään ja otan aseet käteeni, tunnen, että tässä minun kuuluu olla. Minun ei tarvitse syödä, ei juoda, sydämeni vain hakkaa. Se on varmaan adrenaliini, joka vaikuttaa. Ilman tätä kaikki on harmaata. Tämä tuntuu luonnolliselta ja oikealta”, Minkkinen sanoo puristaen kädessään valmentajan hänelle antamaa neuvostoliittolaista Baikal-haulikkoa. Sen perään on kaiverrettu sanat Al Jehad M Sadizq. Hänen vyötäisillään on panosvyö.

Viimeiset kolme viikkoa Minkkisen elämä on ollut tätä: Munakoisojen halkaisemista miekalla, vesimelonien ampumista haulikolla. Mogu-metsästysharjoituksia, jossa hevosen perässä vedettävää kangaspalloa tähdätään jousella täydessä laukassa. Pitkiä kuumia päiviä niukalla ravinnolla, tauotonta jousen jännittämistä Kordanin kuivalla arolla, joka saa nenän sieraimet verestämään.

”Ilman tätä kaikki on harmaata. Tämä tuntuu luonnolliselta ja oikealta”, Anna Minkkinen sanoo

”Ilman tätä kaikki on harmaata. Tämä tuntuu luonnolliselta ja oikealta”, Anna Minkkinen sanoo

Suomessa toimivan Suomen Ratsastusjousiampujain liiton mukaan ratsastusjousiampujien määrä on Suomessa noin sata. Maailmalla huippuja on muutama, esimerkiksi unkarilainen Kassai Lajos ja romanialainen Mihai Cozmei.

Laji on Suomessa uusi. Harrastajia löytyy myös Historiallisen ratsastuksen seurassa, johon Minkkinenkin kuuluu. Etelä-Koreassa päämajaansa pitävään maailman ratsastusjousiammunnan liittoon WHAF:iin kuuluu tällä hetkellä jäsenseuroja 30 maasta. Suomi liittyi mukaan tänä vuonna. Omia huipputason mestareita meillä ei ole tähän mennessä ollut.

Etelä-Koreassa syyskuun alussa pidettävien ratsastusjousiammunnan MM-kisojen voittajalle on luvassa 5000 dollaria. Kisoissa on kolme rataa, joissa osassa lisäpisteitä saa nopeudesta. Osumatarkkuus ja nopeus ratkaisevat. Lajin juuret ovat Aasian arojen maantieteessä ja arojen sodankäynnissä. Tietysti Amerikan tasankojen intiaanitkin toivat oman, verrattain uuden panoksensa lajiin.

”Laji on Iranissakin marginaalinen. Ammattilaisia on ehkä puolisen tusinaa.”

Laajoilla puuttomilla alueilla liikkuva ratsastava jousiampuja oli pitkään voittamaton. Erityisesti muinaisessa Persiassa lajilla on pitkät perinteet. Ghoorchian, patrioottista ylpeyttä uhkuen ja aprikooseja pureskellen, ojentaa minulle muistitikun täynnä persialaisen ratsastusjousiammunnan juuria esitteleviä PowerPoint-kalvoja.

Ghoorchianin selvityksistä käy ilmi, että laji on Iranissakin marginaalinen. Ammattilaisia on ehkä puolisen tusinaa. Lajin juuret kuitenkin ovat syvällä maaperässä. Iranin maantieteellinen nimi on peräisin arjalaisista, kiertelevistä nomadeista, jotka asettuivat näille aroseuduille Mustanmeren ja Kaspianmeren väliin. Tuo arjalainen vapaus elää vielä ratsastusjousiampujan mielenmaisemassa, puvuissa ja ajatuksissa.

Missä tahansa arolla kulkeekin, törmää ruukunpaloihin, joiden otaksutaan säilyneen aina niistä ajoista, jolloin Persian valtakunta oli maailman suurin ulottuen Kiinasta Eurooppaan. Arjalaiset eivät olleet yhtenäinen etninen ryhmä. Lopulta, reilut pari tuhatta vuotta sitten koko Lähi-itä joutui tämän dynaamisen ratsastajakansan hallintaan.

Ratsastusjousiammunnan MM-kilpailut järjestetään syyskuun alussa Etelä-Koreassa. Anna Minkkinen osallistuu niihin.

Ratsastusjousiammunnan MM-kilpailut järjestetään syyskuun alussa Etelä-Koreassa. Anna Minkkinen osallistuu niihin.

Iran ja sen sankarillinen menneisyys on kiehtonut eurooppalaisia, niin hyvässä kuin pahassakin. 1800-luvun lopun saksalaisfilosofi Friedrich Nietzsche innostui Iranin kulttuurista, natsit seurasivat perässä myöhemmin. Kyyrosta, persialaista kuningasta, joka perusti Persian suurvallan, on pidetty monikulttuurisuuden keksijänä. Persialaiset opettivat historioitsijoiden mukaan nuorisolleen kolme asiaa: totuuden, ratsastamisen ja jousiammunnan. Mikä tärkeintä, he käyttivät naisia sotureina.

Kauniit naiset ampuivat jousilla ja ratsastivat vihollisten etulinjaan. Kun vihollinen lähti seuraamaan naisia, ottaakseen nämä orjikseen, naiset teeskentelivät pakenevansa. Mutta naiset kääntyivätkin satulassa ja ampuivat jousella taaksepäin. He tähtäsivät takaa-ajajiaan reisiin. Miehet tipahtivat satulasta arolle ja kierivät tuskissaan hiekalla. Taktiikalla on nimi: parthialainen laukaus. Se on tarkka, mutta armelias. Uhri jää henkiin. Sillä on tärkeä rooli Anna Minkkisen päivittäisissä harjoituksissa.

Ghoorchian on ottavinaan Minkkisen orjaksi. Hän ajaa tätä hevosellaan takaa Alborz-vuorten juurella täydessä laukassa. Kuuluu vain etäisesti lännenelokuvan intiaanihuutoja muistuttava huuto ja kavioiden rytmikäs kopse. Anna ampuu parthialaisen laukauksen. Klang. Nuoli kimmahtaa Alin kilvestä. Toinen nuoli laskeutuu Alin otsaan. Veri ei turskahda, sillä nuolten terissä on kumiset suojukset.

Yhdessä harjoituksessa Ali Ghoorchian on ottavinaan Anna Minkkisen orjaksi. Hän ajaa tätä hevosellaan takaa täydessä laukassa. Minkkisen on osuttava kumipäisellä nuolella Ghoorchianin polveen.

Yhdessä harjoituksessa Ali Ghoorchian on ottavinaan Anna Minkkisen orjaksi. Hän ajaa tätä hevosellaan takaa täydessä laukassa. Minkkisen on osuttava kumipäisellä nuolella Ghoorchianiin.

Kun Minkkinen saapui Imam Khomeinin lentokentälle helmikuun lopulla 2016 aloittaakseen valmennusjakson, häntä odotti auto, josta nousi keski-ikäinen parrakas mies mukanaan metsästyshaukka.

He ajoivat aamiaiselle teheranilaiseen ravintolaan. Minkkinen avasi oven, mies ohjasi tervetuliaisaamiaiselle. Se oli kuin Tuomion temppeli -elokuvan kohtauksesta. Aamiaiseksi oli lampaan aivoja.

Anna sai ruokamyrkytyksen eikä voinut syödä kolmeen päivään. Hän tärisi ja voi pahoin mutta ei myöntänyt, ettei pystyisi harjoittelemaan. Soturi kun ei valita turhasta. Persialaisen ratsastusjousiampujan tärkeimmät taidot ovat itsensä hallintaa korostavia: istu suorana, laukkaa suoraan, ammu suoraan, ole rehellinen. Minkkinen ampui nuolella, miekkaili ja ratsasti, kovista vatsakrampeista huolimatta. Jousella tehtävät harjoitukset, miekkailu ja tarkkuusammunta vaativat oikeaa mielentilaa. Oikeaan treenifiilikseen pääsee, jos laukaisee pari kertaa pyssyllä.

”Ali on sanonut minulle, etten saa sulkea silmiä, kun laukaisen.”

”Ampuminen on vaarallista, tiedän. En ole hyvä siinä. Ali on sanonut minulle, etten saa sulkea silmiä, kun laukaisen”, Anna sanoo. Kun jännitykseen tottuu, toleranssi sille kasvaa. Sitä mukaa, kun asioita oppii, ne muuttuvat tavanomaisiksi. Kiitolaukka dramaattisessa vuorimaisemassa tappavien skorpionien seurassa voi yhtäkkiä tuntua normitouhulta. Aseen tarkoitus on nostaa ampujan adrenaliinia. Pyssyn laukaisu ja siitä seuraava shokki saa vaistot heräämään. Soturin täytyy yrittää säilyttää mieliala sillä tasolla kuin se oli silloin kun kaikki oli uutta, koska vain siten tulee hyviä suorituksia.

Minkkisen ensisijainen syy harjoitella on, että täällä Alborz-vuorten lumisten huippujen varjossa, kaukana kotoa, voi luoda oman maailman ja palata juurille. Minkkisen mukaan kaikki ratsastuksen harjoittelu perustuu alun perin joko työhön tai sotaan.

Minkkisen näkökulmasta nykyinen hevosurheilu on vieraantunutta, sillä sekä hevoset että ratsastajat eivät usein tiedosta harjoitteiden taustalla olevia historiallisia käytänteitä. Sen takia nykyajan hevosista on tullut liian arkoja. Ne eivät enää altistu koville äänille ja säikähtävät helposti kuullessaan nuolien kahinaa tai pyssyn pauketta. Täällä vuorten ja pölyn peittämien tasankojen keskellä tuo kadotettu historiallinen perusta tuntuu tulevan hetkeksi lähemmäksi sekä hevosta että ratsastajaa.

Minkkisen mielestä on hienoa, että on olemassa kulttuuri, jossa hevoset ja ratsastajat puetaan kauniisti. "Olen ylpeä persialaisesta nuoliviinistäni ja persialaisista vaatteistani", hän sanoo.

Minkkisen mielestä on hienoa, että on olemassa kulttuuri, jossa hevoset ja ratsastajat puetaan kauniisti. “Olen ylpeä persialaisesta nuoliviinistäni ja persialaisista vaatteistani”, hän sanoo.

Minkkinen asuu hevostallin yhteydessä vaatimattomassa huoneessa taisteluasujen, persialaisten miekkojen ja kahdella sulalla varustetun kolahxud-taistelukypärän keskellä. Huone sijaitsee keskellä erämaata, läheiseen kylään on muutama kilometri. Minkkinen on juuri herännyt ja valmistautuu päivän harjoituksiin. Paras aika harjoitella on varhainen aamu. Silloin aurinko on armollisempi.

Ghoorchian vartioi suojattinsa edesottamuksia isällisen tarkasti. Minkkisen mielestä ihmiset tallilla ovat kilttejä, mutta Ghoorchianin mukaan afgaaneihin ei voi luottaa. Minkkisen huone on kuin keskiaikainen neitsytkammio, ruskeasta karheasta kivestä muurattu soppi, jonka raskas rautaovi suljetaan yöksi munalukolla. Seinään muuratusta neliskanttisesta peilinpalasta näkee säästäväisen heijastuksen katonrajasta purkautuvista auringonsäteistä.

Kulkukoirat rapistelevat nurkissa. Vain tuulen humina kantautuu etäisenä vuoren rinteiltä, joita peittävät lumi ja joiden reunoilla näkyy aarteenkaivajien tekemiä toivorikkaita kuoppia.

”Voit olla varma, että jos tässä lajissa pelkää, jotain ikävää tapahtuu”, Ali Ghoorchian sanoo. Opittuaan tuntemaan Annan hän on muodostanut positiivisen kuvan suomalaisista. "Te olette voimakkaita. Jotkut haukat ovat syntyneet metsästämään" hän sanoo.

”Voit olla varma, että jos tässä lajissa pelkää, jotain ikävää tapahtuu”, Ali Ghoorchian sanoo. Opittuaan tuntemaan Annan hän on muodostanut positiivisen kuvan suomalaisista. “Te olette voimakkaita. Jotkut haukat ovat syntyneet metsästämään” hän sanoo.

Kun Minkkinen kokeili ensimmäisen kerran hevosen selästä ampumista, Ghoorchian rauhoitteli häntä. Hevonen, Sardor, oli kuulemma tottunut pyssyihin. Myöhemmin Minkkinen kuuli Ghoorchianilta, ettei sen selästä ollut vielä kertaakaan ammuttu haulikolla.

Ensimmäisestä ratsastuksesta lähtien Ghoorchian on ihaillut Minkkisen kykyä heittäytyä pelottomasti vaikeisiin tilanteisiin. Hän ratsasti hevosellaan vuoristossa rotkon reunalle eikä kysynyt onko se vaarallista vai ei. Ghoorchian ei kuitenkaan koe vaarantavansa valmennettavansa turvallisuutta. ”Voit olla varma, että jos tässä lajissa pelkää, jotain ikävää tapahtuu”, Ghoorchian sanoo.

Ghoorchianin ja Minkkisen harjoittelu on ollut tuloksellista. He luottavat toisiinsa ja kokeilevat rajojaan. He ovat päättäneet olla pelkäämättä. ”Pidän Annasta, koska hän ei anna periksi. Silmistä näen kuka on rohkea, kuka ei”, Ghoorchian sanoo.

Ali Ghoorchian sanoo pitävänsä Annasta siksi, ettei tämä anna koskaan periksi.

Ali Ghoorchian sanoo pitävänsä Annasta siksi, ettei tämä anna koskaan periksi.

Ratsujousiammunnan MM-kisat 1.9. – 6.9. Etelä-Koreassa. Lisätietoja täältä.