Raymond

Suomen kesä
Lue juttu
Kari Hotakainen

Vihapuheen hautajaiset

Arkipuhe, juhlapuhe, muistopuhe.

Joku puuttuu joukosta, mutta ei kauaa: aukaistaan netti ja sieltähän se tulee vastaan vaahtoa suupielissä. Vihapuhe. Kun somesodan vastapuolien turvan louskutusta on lukenut tunnin, jää ihmettelemään, miten tämänkaltainen puhe on saanut noin jyhkeän etuliitteen. Vihapuheen käsite pitäisi arkistaa välittömästi. Tarkempi nimi olisi paskapuhe. Viha on vanha ja ikuinen tunne, jota on ilmaistava harvoin, muuten se arkistuu ja menettää voimaansa.

”Suvaitsevaisuus mitataan kylmissä ja hankalissa olosuhteissa, ei netissä.”

Vihapuhe, johon netissä syyllistyvät molemmat osapuolet, on voimatonta ja löysää. Se on yhtä huteraa kuin käytössä olevien rintamalinjojen nimet: suvakit ja rasistit. Jos suhtaudun myötämielisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai maahanmuuttoon, en kutsu itseäni suvaitsevaiseksi. Ja jos pidän eräitä maahanmuuttoon liittyviä asioita ongelmallisina, en julistaudu rasistiksi.

Suvaitsevaisuus mitataan kylmissä ja hankalissa olosuhteissa, ei netissä. Bittiavaruuden näppäimistöllä suvaitsevaisuus on ilmoitusluontoinen asia, mutta oikeassa elämässä se tiristää ydinmehun jokaisesta.

Rasismi taas ei ole aate, vaikka Wikipedia sitä sellaiseksi väittääkin. Se on asenne tai toimintatapa, joka vaatii kasvaakseen hellää ja harhaista huolenpitoa. Ja pimennysverhot.

”Siinä missä vihapuhuja ripustautuu huutomerkkeihin, juhlapuhuja kaataa hunajaa mansikkakakun päälle. Kumpikin puhuja on niin täynnä tunnetta, ettei järki mahdu mihinkään rakoon.”

Vihapuhe muistuttaa etäisesti huonoa juhlapuhetta. Otetaan pönöttävä asento ja värikuva harmaasta rännästä. Sanotaan jotain, mikä ei enää arkena pidä paikkaansa. Siinä missä vihapuhuja ripustautuu huutomerkkeihin, juhlapuhuja kaataa hunajaa mansikkakakun päälle. Kumpikin puhuja on niin täynnä tunnetta, ettei järki mahdu mihinkään rakoon.

Sanotaan, että sodissa ja konflikteissa ensimmäisenä kuolee totuus. Soveltaen voidaan todeta, että vihapuheessa tuupertuu huumori – jos sitä siinä koskaan edes olikaan. Yhden totuuden torvet soivat kovaa ja peittävät alleen kaikki vivahteet.

”Nyt kun olemme kokoontuneet jättämään hyvästit vihapuheelle, on syytä muistella vainajaa.”

Muistopuhe on vaikein kaikista, mutta yritetään. Kuvitellaan eli toivotaan, että viettäisimme vihapuheen hautajaisia kuluvan vuoden aikana.

”Hyvät omaiset ja ystävät! Nyt kun olemme kokoontuneet jättämään hyvästit vihapuheelle, on syytä muistella vainajaa. Me hänet synnytimme, me hänet kasvatimme. Hän menehtyi suhteellisuudentajuttomuuteen ja näköalattomuuteen kuten niin monet puheet nykyaikana. Kun nyt laskemme hänet maan uumeniin, laitamme arkun päälle totuuden siemenen. Sellainen on jokaisessa puheessa.”

Lue edellinen Hotakaisen kolumni täältä.