Raymond

Suomen kesä
Lue juttu

Metsään meni

Teksti
Jantso Jokelin
Kuvat
Touko Hujanen

Tämä on tarina miehestä, joka kaivoi Lapin takametsiin Suomen muotoisen järven kesällä 1991. Nähtävyyden ympärille kaavoitettiin toistasataa lomatonttia, mutta lama murskasi suunnitelmat ja järvi unohtui Kittilän kosteikkoon. Samaan aikaan viereiseen metsään muutti ryhmä ranskaa puhuvia intiaaneja. Matkailuyittäjä näki taloudellisen pelastuksen ja laittoi kaiken likoon.

Jeeppi rytisee Kittilän metsätieltä ojan yli pöpelikköön. On vaikea uskoa, että täällä olisi ihmisen painon kantavaa maata, saati mitään nähtävää. Onneksi vaivaiskoivussa roikkuu kyltti, jossa lukee NEITOKAINEN. Kolmen matkapäivän jälkeen olemme saapuneet määränpäähän.

esko sääskilahti nousee autosta ja kävelee sumuisen järven rantaan. Pitkulainen järvi ei äkkiseltään näytä mitenkään erityiseltä. Kapeampi pää tekee mutkan ja katoaa risukoiden ja käppyräkoivujen taakse. Pikkuhiljaa järven muoto alkaa hahmottua: se noudattaa Suomen ääriviivoja. Järven viereisen kumpareen päältä erottuu selvästi Etelä-Suomen rajat, Pohjanlahden kapeampi kohta ja käsivarsi.

Vielä 25 vuotta rakentamisen jälkeen Suomi on säilyttänyt muotonsa. ”Joskus tulvat venyttivät rajoja vähän Venäjän ja Ruotsin puolelle. Mutta kyllä se tuossa näköjään pysyy”, Sääskilahti pohtii.

_I5A5663
Miltei kolmekymmentä vuotta sitten matkailuyritys Polartriolla oli täällä Kittilän Lainiossa suuret suunnitelmat. Se halusi rakentaa hotellin ja tusinoittain lomamökkejä laskettelijoille ja turisteille. Neitojärven ympärille kaavoitettiin yhteensä yli 150 lomailuun tarkoitettua tonttia.

”Kun on kerta Järvi-Suomi, niin minäpä teen Suomi-järven.”

Sääskilahti toimi lomakylähankkeessa vastaavana rakennusmestarina. Vapaina iltoina hän katseli lomakylän asemapiirroksia ja pohti, mitä keskelle kylää suunnitellulle lammelle voisi tehdä. Sääskilahti alkoi venyttää sitä järveksi.

”Ajattelin ensin tehdä kopion jostakin kuuluisasta järvestä, esimerkiksi Laatokasta, Inarijärvestä tai Saimaasta. Aika pian kuitenkin ymmärsin, että se näyttäisi ihan tavalliselta rapakolta. Sitten minä keksin. Kun on kerta Järvi-Suomi, niin minäpä teen Suomi-järven.”

Kun Polartrio lopulta hyväksyi Sääskilahden Suomi-suunnitelman, aikaa järven rakentamiseen annettiin viikko. Sääskilahti piirsi viivan Porvoosta Nuorgamiin ja laski järvelle sopivaksi mittasuhteeksi yhden suhteen kymmeneentuhanteen. Altaan hahmottelemiseen tarvittiin vain mittanauha, prisma ja muutamia keppejä. Järvi rakentui viikossa kahdella kaivinkoneella ja muutaman miehen avustuksella loppukesästä 1991. Siitä tuli 116 metriä pitkä ja metrin syvyinen.

DJI_0109app

Esko Sääskilahden vuonna 1991 kaivama järvi on säilyttänyt muotonsa hyvin. Suomen rajat ovat ilmasta edelleen tunnistettavissa.

Nousukauden jälkilämmössä pohjoisen kylät halusivat ottaa kaiken irti matkailubuumista. Lapin turismia tutkineen toimittajan tapani niemen mukaan Suomessa oli 1990-luvun alussa noin 150 laskettelukeskusta, joissa lasketteli 1,2 miljoonaa suomalaista. Nykyään keskusten määrä on pudonnut alle puoleen huippuvuosista. Lappomania-nettisivuillaan Niemi kuvailee, kuinka keskukset keräsivät ympärilleen mökkikyliä, asuntovaunukenttiä ja ohjelmapalveluyrityksiä. 1990-luvun alussa mökkejä oli Lapissa peräti 6327, kun vuonna 1950 niitä oli vain 275. Vauhtisokeudessa maan arvo moninkertaistui ja asunnot ylihinnoiteltiin.

_I5A5903

Sääskilahti seisoo Ahvenanmaan kohdalla, joka syntyi vahingossa maastossa jo olleesta lätäköstä.

Neitojärvi olikin Sääskilahden viimeinen urakka Polartriolle. Kun järvi valmistui, kupla oli jo puhjennut ja lomakylähanke joutunut laman hampaisiin. Läheiseen Lainion lomakylään rakennettiin muutama hirsimökki, mutta Neitokaisen ympärille niitä ei ikinä tullut. Onnetar ei suosinut, lama jakoi huonot kortit. Polartrio hakeutui konkurssiin vuonna 1996, mutta oli käytännössä velkaantunut jo vuosia aiemmin.

”Järvi unohtui siinä samalla. Kyllä siitä kirjoiteltiin paikallislehdissä, mutta sitten se unohdettiin melkein kokonaan. Eipä mekään sitä enää mietitty, kun samana syksynä tänne tuli ne intiaanit.”

Aivan, ne intiaanit. Esko haluaa näyttää läheisestä metsästä intiaanikylän rauniot. Jollain tavalla ne liittyvät Kittilän turismihaaveiden nousuun ja tuhoon.

_I5A5987

Elämäntapaintiaanien leirien jäänteet ovat edelleen nähtävissä Kittilän metsässä.

Kivenheiton päässä Neitokaisesta on Lainion toteutuneita hotellimökkejä, pieni hirsikirkko ja turistiaikaan asukkaita palveleva Lainion Krouvi. Talvisin tänne rakennetaan lumihotelli, joka tarjoaa huskysafareita ja poro-ohjelmaa.

”Keijo kysyi, mitä intiaanipäällikkö tekee. Katsoin peräpeiliin ja vastasin, että laittaa höyheniä päähän.”

Noin kilometrin metsään käveltyämme saavumme intiaanikylän raunioille. Kotarakennelmat mätänevät metsässä, sortuneiden maakellareiden kehikot on vuorattu turvepalkeilla. Tiipiiden pitkät tukipuut lojuvat läjissä kuin Mikado-pelin tikut. ”Ne olivat kokeilleet samanlaisia leirejä muuallakin. Sanoivat, että Belgiassa armeijan tankit ajoivat lopulta tiipiit murskaksi”, Sääskilahti muistelee.

_I5A6010
_I5A6277
_I5A6313
Iriadamanteiksi itseään kutsuvat intiaanit muuttivat tänne vuonna 1991 juuri, kun Esko oli saanut järvensä valmiiksi. New age -henkisten idealistien johtaja oli kanadalaislähtöinen mies nimeltä pierre doris maltais, joka perusti Ecoovie-nimellä tunnettuja luonnonmukaisia kyliä syrjäisiin maailmankolkkiin jo 1970-luvun alussa. Maltais’n heimo alkoi kiertää Eurooppaa 1980-luvun alkupuolella. Suomeen iriadamantit tulivat Ruotsin kautta. Aluksi he asettuivat Sanginjoelle lähelle Oulua, mutta siirtyivät muutaman viikon jälkeen Kittilän Lainioon. Valtaosa jäsenistä oli ranskankielisiä Belgian, Kanadan ja Ranskan kansalaisia, mutta joukkoon päätyi myös ruotsalaisia, suomalaisia ja muita kansallisuuksia.

”Ydinryhmä saapui Kittilään itse kunnostetulla linja-autolla. Se jätettiin koko leirin olemassaolon ajaksi metsään seisomaan. En tiedä, miten ne saivat sen enää käyntiin, kun lähtivät”, Esko muistelee.

Intiaanit alkoivat kutsua leiriä Elämän yliopistoksi, ja asukkaat opittiin tuntemaan elämäntapaintiaaneina. Johtohahmo Pierre Maltais tunnettiin myös lukuisilla muilla nimillä, kuten Norman Williams, Piel Petjo Matest, Apjoilne, Apljoino ja Man. Leiriläiset kutsuivat häntä Mestariksi. Hän kertoi periytyvänsä kanadalaisesta micmac-intiaaniheimosta ja pohjaavansa selviytymisoppinsa Pohjois-Amerikan intiaanien viisauteen.

_I5A6191

Sääskilahti oli rakentamassa leirejä intiaanien kanssa. Hän johdattaa suon yli miesten leiriin.

Sääskilahti oli ensimmäinen kittiläläinen, joka tapasi Maltais’n. Hänelle annettiin tehtäväksi hakea intiaanipäällikkö Ruotsin puoleisesta Lapista. Sääskilahti nappasi intiaanipukuun sonnustautuneen tummahiuksisen miehen kyytiin Pajalasta. Kun auto lähti takaisin kohti Kittilää, alkoi voimakas lumimyrsky. Maltais istui takapenkillä ja kysyi vähän väliä, miten sanotaan suomeksi hyvää iltaa. Esko neuvoi.

Jossain vaiheessa kännykkä soi. Se oli lomakylän omistaja keijo kurtakko, joka odotteli Lainiolla malttamattomana. (Sääskilahti ja Kurtakko olivat Lapin varhaisimpia kännyköiden omistajia.)

”Keijo kysyi, mitä intiaanipäällikkö tekee. Katsoin peräpeiliin ja vastasin, että laittaa höyheniä päähän.” Auto saapui lomakylään. Lainion Krouvin edessä seisoi kymmenittäin ihmisiä lannevaatteissa. Maltais kumartui vielä kerran Sääskilahden puoleen ja kysyi, miten tervehdys meni. Sitten hän astui ryhmän eteen, nosti kätensä ylös ja mylväisi: ”Hyvää iltaa, metsien miehet!”

_I5A6386

Kun intiaanit lähtivät vuonna 1993, tavarat jäivät levälleen metsään. Leiristä siivottiin jätteitä monta viikkoa.

Ensimmäiset kodat nostettiin harjakorkeuteen rumpurituaalin säestämänä. Paikalliset auttoivat rakentamisessa. Tapahtuihan kylällä sentään jotain.

Intiaanit tulivat Suomeen Oulun yliopiston eläintieteen professorin ja vihreiden kansanedustajan erkki pulliaisen kutsusta. Pulliainen oli käynyt tutustumassa leiriin Ruotsissa, ja hän lupautui vastaamaan hankkeen järjestelyistä. Professori toivoi, että leirillä olisi akateemista arvoa. Iriadamantit mainostivat, että leirin tarkoitus oli tutkia luonnonmukaista elämää arktisissa olosuhteissa ja että seitsemän vuoden pituiseksi suunniteltu kokeilu houkuttelisi Lappiin kansainvälisiä huippututkijoita.

Pulliaisen mieli muuttui kahdessa viikossa. Leiri ei täyttänyt tieteellisen tutkimuksen kriteereitä. Pulliainen alkoi epäillä Pierre Maltais’ta huijariksi. Tutkimusrahoitus katkaistiin ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut.

_I5A6029

Naiset ja miehet elivät erillään iridiamant-yhteisössä. Naisten leirin suurimman majan sisällä voi vielä hahmottaa kylän tunnelman.

”Päällimmäinen tunne oli, että siinä nerokkaasti vedettiin hyväuskoisia höplästä. Apljoino oli huippuälykäs mies. Hän osasi valtavan monia kieliä, oli perillä kaikista maailman asioista. Hän oli äärimmäisen karismaattinen, sosiaalisesti lahjakas ja erinomainen manipuloitsija”, Pulliainen muisteli Kalevassa kesällä 2010.

”Voi hirvittävä, että ne haisi. Kolmenkymmenen asteen pakkasessakin oli pakko pitää sivuikkunaa auki. Niillä oli jotain puutostautejakin.”

Sääskilahti muistaa, että useampi iriadamantti oli liittyessään myynyt koko omaisuutensa ja lahjoittanut rahat heimolle. Intiaanipäällikkö Apljoinosta hänellä on samanlaisia muistoja kuin Pulliaisella.

”Se oli salaperäinen tyyppi, se tuli kai jotenkin salaa Suomeen. Huijari sen täytyi olla. Mukava se kyllä oli, mutta niinhän tuollaisen pitää ollakin. Eihän epämiellyttävää tyyppiä kukaan kuuntele. Jonkinlaisena puolijumalana tai profeettana siihen suhtauduttiin.”

Kun leiriläiset painuivat metsämajoihinsa nukkumaan, intiaanipäällikkö itse majoittui yhteen lomakylän hotellimökeistä. Varsinaisessa intiaanileirissä hän ei asunut koskaan. Kun Ylen kuvausryhmä tiedusteli myöhemmin valokuvien kanssa intiaaneilta, missä Maltais oli, kukaan ei myöntänyt tuntevansa koko ihmistä.

_I5A6140
_I5A6048
Rämmimme sateisessa metsässä. Seurallinen kuukkeli seuraa uteliaana keskustelua läheisestä männystä. Saavumme aukiolle, jossa on lisää sammaloitunutta puutavaraa. Tämä oli ilmeisesti naisten leiri. Iriadamanttien miehet, naiset ja lapset asuivat omissa tukikohdissaan useiden kilometrien päässä toisistaan. Yhteiset kokoukset ja ruokahetket pidettiin kolmen leirin keskelle raivatulla aukiolla.

”Kaikki naiset olivat kaikkien lapsien äitejä ja kaikki miehet kaikkien lasten isiä. Niillä oli sellaisia sääntöjä. Leiriin kuului myös vankila ja vieraskammi”, Sääskilahti muistelee.

Sääskilahden tarinoiden perusteella intiaaniyhteisöllä oli voimakas hierarkia, uskomukset, musiikki ja jopa kieli. Kotarakennuksia sanottiin kwammeiksi ja seitsemän neliömetrin kokoisia maanviljelysyksiköitä alveoleiksi. Tuulelle, vedelle ja muille elementeille nimitettiin omat vartijat. Sääskilahti ei koskaan päässyt täyteen selvyyteen siitä, mitä vartiointi käytännössä tarkoitti.

”Siellä ei ollut edes kipinävahtia, joka olisi ruokkinut nuotiota öisin. Ensimmäinen, joka heräsi kodassa kylmyyteen, alkoi tehdä tulta alusta. Ei se tuntunut toimivalta systeemiltä.”

Kerran ryhmä naisia lähti Sääskilahden mukaan hakemaan polttopuita rekalla. Scanian hytti ahtautui täyteen intiaaneja. ”Voi hirvittävä, että ne haisi. Kolmenkymmenen asteen pakkasessakin oli pakko pitää sivuikkunaa auki. Niillä oli jotain puutostautejakin. Naiset lauloivat kauniisti, mutta siinä näki samalla paljon puuttuvia hampaita, nuorillakin naisilla. Hygienia oli muutenkin aika pihiä. Ne tekivät kuukautissuojatkin naavasta.”

_I5A6472

Kittilän karut olot tekivät leirielämästä äärimmäisen rankkaa. Intiaaneilla oli jatkuvaa puutetta ruuasta.

Vaikka Elämän yliopistosta ei ollut tutkimuskohteeksi, se sai jäädä Kittilään. Toihan se mukavasti julkisuutta, ja julkisuus toi turisteja. Lama oli vasta ensi laineissa. Leirin olemassaolon vuosina 1991–1993 siitä kirjoitettiin mediassa paljon. Yleisradion kuvausryhmä seurasi leirin toimintaa moneen otteeseen. Uutispätkät ovat edelleen katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa.

Mediassa heimosta puhutaan usein valeintiaaneina ja kulttina, jota on syytetty muun muassa pedofiliasta, aidsin levittämisestä, laiskuudesta, terrorismista ja huumeista. Kaikki tästä ei varmaankaan ole totta, mutta huhuilla voi olla myös totuuspohjaa. Yritimme haastatella yhtä leirillä elänyttä suomalaista, mutta hän kieltäytyi puhumasta asioista perheensä vuoksi.

”Sääskilahti suhtautuu varovasti kumpaankin äärilaitaan. Apjoilne saattoi olla rikollinen, mutta suurta tragediaa Kittilässä ei lapsen kuolemaa lukuun ottamatta nähty.”

Kanadan yleisradion tuottama Enquête-dokumentti puhuu Pierre Maltais’ta kansainvälisenä rikollisena ja haastattelee useita hyväksikäytön uhreja. Ruotsalainen pia hellertz on kirjoittanut iriadamant-leiristä omakohtaisen 50-sivuisen raportin, jossa hän puhuu Maltais’n harjoittamasta manipuloinnista ja erikoisista seksuaalikäsityksistä. Hellertzin mukaan eräs leirillä asunut muistaa, kuinka Apjoilne kielsi nuoria poikia tuhlaamasta spermaa naisiin. Seksissä ja spermassa oli hengellistä voimaa, jonka väärinkäyttö saattoi vahingoittaa muinaisia henkiä. ”Toimimme gandhin kaltaisten vanhojen sielujen vartijoina, emmekä halunneet vahingoittaa sieluja”, eräs leiristä loikannut kertoo Hellertzin raportissa.

Intiaanileirissä syntyi suhteita ja niiden tuloksena useita lapsia. Kittiläläiset kätilöt tulivat auttamaan synnytyksissä. Elokuussa 1992 leirillä kuoli kolmevuotias poika nimeltä giska. Kanadalaisdokumentissa Giskan äiti jill rubini kertoo, kuinka leiriläiset vain toistelivat hänelle, että lapsi on lähtenyt. Lopulta hän ymmärsi kysyä, onko lapsi kuollut. Oulussa laadittu kuolintodistus mainitsee kuolinsyiksi allergisen keuhkoputken tulehduksen ja akuutin pohjukaissuolen tulehduksen. Dokumentissa annetaan ymmärtää, että Maltais olisi ahdistellut poikaa kuukautta ennen kuolemaa.

_I5A6521
Professori matti sarmela kirjoitti vuonna 2004 Suomen antropologi -lehdessä iriadamant-intiaanien mustamaalauksesta noitavainoihin verrattavana epäinhimillistämisenä ja mediaterrorina. Sarmela toimi itse iriadamanttien tukiyhdistyksen puheenjohtajana. Sarmelan mukaan kantaväestön pelot, kuten pedofilia ja aids, heijastettiin ulkopuoliseen heimoon. Demonisointikirjoitukset olivat hänestä ”tieteellis-teknisen vallankäytön narraatiota”.

Sääskilahti suhtautuu varovasti kumpaankin äärilaitaan. Apjoilne saattoi olla rikollinen, mutta suurta tragediaa Kittilässä ei lapsen kuolemaa lukuun ottamatta nähty. ”Ei se ihan niin mennyt, kuin mediassa esitettiin. Pääporukka oli pyhittäytynyt asialleen.”

Intiaanit eivät kuitenkaan suostuneet Polartrion vetonaulaksi. Noin vuoden kuluttua perustamisesta heimo alkoi sulkea leiriä ulkopuolisilta. Leirin väkiluku oli kasvanut kuudestakymmenestä hengestä yli sataan. Lopulta Apjoilne ryhtyi vaatimaan maita Elämän yliopiston omistukseen.

”Uudet asukkaat alkoivat toteuttaa omaa visiotaan ja ilmapiiri muuttui. Alkuperäisen porukan keskellä liikuin ihan vapaasti, mutta uudet tyypit ajoivat minut pois”, Sääskilahti kertoo.

_I5A6507
Vaikuttaa siltä, etteivät intiaanit yltäneet omiin ihanteisiinsa. He elivät koko Kittilän kautensa ajan ulkopuolisen ruokahuollon ja tarvikkeiden varassa. Polttopuita tuotiin kylään traktorilla neljä kuormaa päivässä. Ylen uutisten mukaan yleisönäytöksissä intiaanit olivat mainostaneet muinaisia tekniikoita, joissa puu kaadettiin hellävaroen juurineen, jotta sen henki ei häiriintyisi. Esitysten ulkopuolella keskenkasvuisia mäntyjä kaadettiin sahoilla ja kirveillä satamäärin. Kaarnalta ja kankailta näyttävät astiat olivat pinnan alla muovia ja lasia.

Intiaanien viulut maksoi kahden vuoden aikana pitkälti Polartrio. Yritykselle jäi lomakylähankkeesta lopulta yli 200 000 markan velat, joita se yritti turhaan periä takaisin intiaaneilta. Lomakylä ulosmitattiin pankeille. Nykyään alue palannut Metsähallituksen omistukseen.

Korkein hallinto-oikeus karkotti intiaanit Suomesta syksyllä 1993 määräaikaisen oleskeluluvan päättymisen takia. Karkotuksen myötä Pierre Maltais katosi maailmalle. Hänen liikkeistään on vaikea löytää varmaa tietoa, huhupuheita pidätysmääräyksistä ja hämäristä liiketoimista liikkuu sitäkin enemmän. Eräiden tietojen mukaan hän olisi kuollut tänä vuonna Nicaraguassa.

Intiaanit jättivät taakseen kaatopaikan, jota paikalliset siivosivat yli kolme viikkoa. Leiristä kerättiin rekkakuormittain styroksia, muovia, patjoja, tarvikkeita ja vaatteita. Lahjoituksina saatuja lastenvaatteita oli käytetty kwammien kattotilkkeinä.

_I5A6304

Sääskilahden kaivamalle järvelle ja intiaanien kylään on vaikea löytää ilman opasta. Sääskilahti tuntee reitit intiaanien kyliin, koska toimitti säännöllisesti tarvikkeita metsän asukkaille.

Palaamme vielä Neitokaisen äärelle. Sumu on hälventynyt, ja järvi lepää tyynenä syyspäivän kirkkaudessa. Uskomaton tarina tihkuu edelleen Sääskilahdesta pieninä annoksina, lause kerrallaan. Esko on kuin suomalaisen miehen sanakirjamääritelmästä: päältä jäyhä, pinnan alta lämmin.

Intiaanien suhteen hänellä ei koskaan ollut suuria illuusioita. Järveä sen sijaan olisi voinut hyödyntää paremmin.

”Kyllähän tästä oli aluksi ylpeä. Vähän ilkeältä se tuntui, ettei kukaan tätä oikein huomannut. Toivoisin, että sille löytyisi vielä jotain käyttöä. Jos paikalle saisi vaikka lintutornin, josta järveä voisi katsella vähän ylempää.”

Suomen muotoisen järven kaivaminen metsään vaatii annoksen luovaa hulluutta. Mutta millainen matkailuyrittäjä toivottaa epämääräiset intiaanit tervetulleeksi ja kärrää heille tarvikkeita kaksi vuotta? Ilmeisesti toimeentulo on ollut Lapissa niin epävakaa, että yrittäjien on ollut pakko maalata suurella pensselillä ja toivoa parasta. Napapiiriluonnon, joulupukin ja laskettelun romanttinen tuotteistaminen onkin onnistunut, ainakin jos kävijämääriin on uskominen. Lapin hotelleissa yöpyy vuodessa reilusti yli kaksi miljoonaa ihmistä. Jos paikalliset eivät yrittäisi lypsää tätä lehmää, olisi se Suomen muotoista järveäkin suurempi ihme.

_I5A6488
Toimittaja Tapani Niemen mukaan Lapin kunnat eivät puuttuneet lappomanian aikaan matkailu- ja lomarakentamiseen juuri mitenkään, sillä kuntien talous oli rempallaan. Melkein mihin tahansa suostuttiin, kunhan se tuotti rahaa. Samassa rytäkässä turismi mylläsi ympäri myös Lapin luonnon, mistä moni paikallinen on edelleen katkera. Laskettelu on muokannut Suomen maisemia ja luontoa voimakkaammin kuin mikään muu matkailun ilmiö. Kun päälle lisätään vielä kaivosteollisuus ja massiiviset tekojärvet, Lapin luonnosta piirtyy lohduton kuva.

Neitokainen on Sääskilahden mielestä pientä hulluutta suurten ympäristöhankkeiden rinnalla.

”Pitäähän sitten Porttipahdan ja Lokan tekoaltaiden tekijöidenkin hulluja olla. Ja Vuotokselle ovat suunnitelleet vielä isompaa tekojärveä. Eihän tämmöinen ole niiden rinnalla mitään. Isompia hulluja ne on.”

Entä valeintiaanit sitten? Matkailuyritykset mainostavat tänäkin päivänä retkiä ”aitojen” Lapin shamaanien ja noitien luo. Moottorikelkka vie turistin majalle, jossa nuotio räiskyy, rihkamarumpu paukahtaa ja raha vaihtaa omistajaa. Pohjoisen poppamiehet voivat hyvin, eikä valeintiaaneista puhu kukaan.

 

80-luvun huoltamoiden klassikon, Videopokerin saa nyt kännykälle. Lisätietoja täältä.