Kulttuurituotanto-osuuskunta Raymond

Osuuskunta

Raymond on työkalu kulttuurialan freelancereille. Se on kulttuuritoimijoiden verkosto ja yhteisö, jonka jäsenet tarjoavat palveluitaan osuuskunnassa osa- ja kokopäiväisesti tai tekevät keikkahommia.

Vuodesta 2005 toiminut Raymond on jo vakiinnuttanut asemansa keskisuomalaisessa kulttuurikentässä.

Jäsenet      Duunit

Liity osuuskuntaan!

Kulttuurituotanto-osuuskunta Raymond on oiva työkalu sinulle, joka toimit freelancerina kulttuuri- tai media-alalla, harkitset oman yrityksen perustamista tai haluat laskuttaa satunnaisia keikkahommia tai osa-aikatöitä.

Lue lisää!

Historia

Raymond syntyi keväällä 2005 kuuden Humakissa opiskelevan kulttuurituottajan ja yhden graafikon halusta työskennellä taiteen edistämiseksi.

Alkuvuosien suurimpia tuotteita oli muun muassa Jyväskylän tapahtumia esittelevä ilmaisjakelulehti Kulkuri, Aivolävistys-yhtyeen levytuotanto ja Laukaan kunnan kulttuuritiedotus.

Raymondin ensimmäinen toimisto sijaitsi osoitteessa Kauppakatu 5. Vuonna 2007 osuuskunta koki ensimmäisen organisaatiouudistuksensa, kun toimintamalli muuttui täyden palvelun tuotantotalosta freelancereiden työskentelyä tukevaksi freelancer-kollektiiviksi.

Osuuskunnan jäsenmäärä tuplaantui vuoden 2007 loppuun mennessä. Toimiston muutto Asemakadulle tapahtui keväällä 2008.

Arvot

Kulttuuriyrittäjyydessä arvojen merkitys suuri. Osuuskuntamme toimii seuraavien arvojen pohjalta:
  • Taiteellisen vapauden kunnioittaminen

    Kunnioitamme taiteellista vapautta ja tunnemme taiteen itseisarvon. Kulttuurituottajina ymmärrämme tuotannollisten tekijöiden lisäksi myös taiteellisia sisältöjä.
  • Ekologisuus ja kestävä kehitys

    Kulttuuripalvelut eivät kuluta tarpeettomasti luonnonvaroja vaan ovat vähän energiaa ja materiaaleja vaativia. Pyrimme myös toimimaan mahdollisimman vähän luontoa kuormittavasti.
  • Uudistuvuus

    Kulttuuri elää ajassa. Me olemme aktiivisia kulttuurin kuluttajia ja pysymme kartalla alan kehityksestä.